We Will Rock You- Queen musikaali, Helsinki Messukeskus

16.05.2020

Queenin & Ben Eltonin musikaali

16.5.2020

kello 14 näytös

Esitys on Helsingissä Messukeskuksen Amfiteatterissa

Kansainvälistä menestystä niittänyt hittimusikaali We will rock you tulee suomeksi keväällä 2020. Tule kokemaan unohtumaton elämys täynnä upeaa live-musiikkia, huikeita esiintyjiä ja unohtumattomia rock-kappaleita.

Musikaali rakentuu Queenin suosituimpien kappaleiden ja sanoitusten ympärille. We will rock you sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maapalloa hallitsee tyranni. Yksinvaltias on kieltänyt live musiikin esittämisen ja rock musiikki kadonnut kokonaan. Niin kutsuttu GaGa-sukupolvi kuuntelee samaa musiikkia, katsoo samoja elokuvia, käyttää samanlaisia vaatteita ja ajattelee samalla tavalla.

Joukossa on kuitenkin muutamia, jotka eivät halua sulautua massaan. Valtavirtaa vastaan uiva parivaljakko, Galileo ja Scaramouche, taistelee vapaan ajattelun, muodin ja erityisesti musiikin puolesta.

Rock musiikin henkiin herättämistä ei voi estää, kun historian havinasta löytyy Queenin kitaristin Brian Mayan kitara. Musikaalissa kuullaan Queenin suosituimpia kappaleita, kuten I want to break free, Bohemian Rhapsody,Under Pressure ja Another One Bites the Dust.

Esitys kestää 2 h 45 minuuttia jonka jälkeen siirrymme bussiin ja aloitamme kotimatkan.

Matkan hinta: 130 euroa/hlö

Sisältäen pääsylipun 10-11 riviltä ja bussikuljetuksen.

Matkavaraus on tehtävä viimeistään elokuun 2019 loppuun mennessä jonka jälkeen vahvistamme liput.