Pidempi tauko matkalla, jossa mahdollisuus nauttia omakustanteisesti kahvia, lounasta tai mikä sitten maistuukin.
Kello 13.50 Saapuminen Saloon Taidemuseo Veturitalliin.
Kello 14.00 Opastettu kierros näyttelyssä, jonka jälkeen omaa aikaa näyttelyssä ja mahdollisuus käyttää kohteen muita palveluista.
Hannu Hautala – Poika, joka rakasti lintuja
Suomalaisen luontokuvauksen legenda Hannu Hautala (1941–2023) oli Suomen ensimmäinen ammattimainen luontokuvaaja ja alan keskeinen vaikuttaja vuosikymmenten ajan. Hautala todisti kuvissaan niin vuodenaikojen vaihtumista tykkylumineen ja usvaisine kesäöineen kuin myös vanhojen metsien tuhoa metsäteollisuuden hakkuiden myötä. Hän kerrytti luontokuvaajalle tärkeän, syvällisen luonnontuntemuksen ja oli kuvaajana äärettömän kärsivällinen viettäen pitkiä aikoja piilokojuissa.
Poika, joka rakasti lintuja on Hannu Hautalan laajin museonäyttely koskaan. Eri tekniikoilla valmistetut runsaat 100 valokuvaa ylistävät suomalaista luontoa ja täyttävät Salon taidemuseon kaikki näyttelytilat. Näyttely kiertyy vuodenaikojen ympärille kattaen valokuvaajan työn eri vuosikymmenet. Näyttelyn kuraattorina toimii emerita museonjohtaja Elina Heikka ja näyttely on tuotettu yhteistyössä Hannu Hautala -säätiön kanssa.
Kello 16.30 lähtö kotimatkalle.
Kotimatkalla pidämme tauon Halikon Desing Hill myymälässä jossa kattava valikoima erilaisia tehtaanmyymälätuotteita sekä kahvio ( omakustanteinen)
Hinta sisältää pääsymaksun ja opastuksen näyttelyssä ja bussimatkat
| Museokortti (matkaan mukaan) | 45€ |
| Aikuiset | 55€ |
| Sisältää oheisen ohjelman mukaiset palvelut | |
| Pysäkki | Lähtö | Saapuminen |
| Porin Matkakeskus, Tilausajolaituri, Pori | klo 10:00 | - |
| Pori, Abc-Tikkulan piha, Pori | klo 10:15 | - |
| Rauman linja-autoasema, Rauma | klo 11:00 | - |