IHMISEN POIKA, musikaali Yö-yhtyeen sävelmin

09.08.2024 klo 14:00, Rauma

Tauko menomatkalla Huittisten Härkäpakarilla.

Saapuminen teatterille noin 17.30

Ihmisen poika on Otto Kanervan ja Mikko Kivisen käsikirjoittama uusi musiikkikomedia. 
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat eristäytyneeseen kyläyhteisöön, jossa aika on pysähtynyt.

Kylän henkinen johtaja pitää yhteisöä tiukasti otteessaan ja ”ennen kaikki oli paremmin”.
Kaupan valikoima on niukka ja maitokin myydään joko pusseissa tai suoraan omaan astiaan. Kaikki nykyaikainen on pahasta ja yhteisön elämää värittävät erilaiset kiellot sekä rajoitukset.

Lauantaitanssien sijaan vietetään lauantaiseisojaisia, koska ”eihän Olli Lindholmkaan tanssinut”.
Ainakin näennäisesti asukkaat ovat tyytyväisiä ja yhteiselo rauhallista. Kaikki on kuitenkin vaarassa muuttua, kun ulkopuolisen maailman tuulahdukset murtautuvat kylän muurien sisäpuolelle.

Kuinka käy, kun yhteisön harmoniseen ulkokuoreen alkaa ilmestyä säröjä?
Ihmisen poika toteutetaan yhteistyössä Yö-yhtyeen kanssa.

Musiikin sovitukset ovat esityksen suunnittelevana kapellimestarina toimivan Mikko Kangasjärven käsialaa, joka tunnetaan myös Yön pitkäaikaisena kosketinsoittajana ja musiikkituottajana.
Rooleissa nähdään jälleen upeasti laulavia ja taitavia näyttelijöitä, jotka kaikki nähdään ensimmäistä kertaa Rauman kesäteatterin lavalla.

Näyttelijäkaartin muodostavat Kai Hyttinen, Sanna Saarijärvi, Päivi Pylvänäinen, Kalle Pylvänäinen, Annica Milán ja Valtteri Lehtinen.
Rauman kesäteatterin tapaan lavalla nähdään tietysti myös huippumuusikoista koostuva livebändi.

Esityksen jälkeen lähtö kotimatkalle.
                                                                                                                  


Matkan hinta

Aikuiset 64€
Hinta sisältää teatterilipun ja kuljetukset.

Kuljetus (reitti ja aikataulut)

Pysäkki Lähtö Saapuminen
Tampere, Keskustori, Vanhan kirkon pysäkki, Tampere klo 14:00 -
Nokia, Pirkkalaistien pikavuoro pysäkki, Nokia klo 14:20 -
Vammala Linja-autoasema, Sastamala klo 15:00 -
Huittinen, Härkäpakari piha, Huittinen klo 16:00 -