OOPPERAN KUMMITUS-Musikaali Helsingissä, matka täyteen varattu

13.11.2021

OOPPERAN KUMMITUS-musikaali

Helsingin kansallisoopperassa

Bussin reitti:

Lauhamon tallit:.9.00

Vammala Linja-autoasema: 9.20

Nokia, Pirkkalaistien pv-pysäkki: 10.00

Tampere vanhan kirkon pysäkki: 10.30

Pitkä tauko matkalla

Saapuminen Oopperalle noin kello 13.30

Menestysmusikaalin  odotettu paluu!

Teos, joka on hurmannut yleisön Suomessa jo lähes sadan loppuunmyydyn esityksen verran. Yksi Kansallisoopperan kaikkien aikojen suosituimmista esityksistä, Andrew Lloyd Webberin suurmusikaali Oopperan kummitus palaa ohjelmistoon.

Eletään vuotta 1861. Opera Populairessa harjoitellaan uutta oopperaa. Kesken kaiken kulissin vastapaino putoaa. Phantom, oopperan kummitus, on aiheuttanut onnettomuuden. Oopperan diiva Carlotta ei suostu laulamaan roolia, ja kokematon kuorotyttö Christine saa tilaisuutensa. Onnistuneen esityksen jälkeen Christine kertoo ystävälleen, että hänen laulunopettajanaan on ollut mystinen ”Angel of Music”.

Phantom vaatii, että Christinen tulisi laulaa seuraavan oopperan päärooli. Johtajat ja henkilökunta päättävät uhmata Phantomin määräystä. Onnettomuudet oopperassa jatkuvat. Myöhemmin Phantom vaatii oopperaa esittämään hänen itsensä kirjoittamansa teoksen. Päärooli on tehty Christinille.

Oopperan johto myöntyy vaatimukseen vain ottaakseen Phantomin kiinni ensi-illassa. Suunnitelma ei onnistu. Phantom murhaa oopperan tähtitenorin ja ilmestyy rooliasussa näyttämölle laulamaan dueton Christinen kanssa. Christinen paljastaessa Phantomin kasvot yleisölle tämä raivostuu ja pakenee Christine mukanaan kellariin. Oopperan väki lähtee takaa-ajoon. Mukana on Raoul, oopperan rahoittaja ja Christinen sydämen valittu. Phantom vangitsee hänet ja uhkaa tappavansa miehen ellei Christine mene kanssaan naimisiin. Christine tekee valintansa. Oopperan väen saapuessa paikalle Phantom on kadonnut jäljettömiin.

Musiikki:Andrew Lloyd Webber

Suosittelemme esityksiä yli 9-vuotiaille katsojille.

Matkan hinta: 145 euroa/hlö

Hinta sisältää musikaalilipun ja bussimatkat

Paikat permannolta riveiltä 11 ja 12