PRINSESSA RUUSUNEN-BALETTI, Varaukset 25.10.2024 mennessä

18.01.2025 klo 08:30, Helsinki

Pitkä tauko matkalla, jonka aikana mahdollista ruokailla omakustanteisesti. Saapuminen Helsinkiin noin 13.15.

Prinsessa ruusunen-baletti alkaa kello 14.00

Prinsessa Ruusunen on yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista baleteista. Tuttu tarina lumotusta prinsessa Aurorasta, haltijattarista sekä seikkailevasta prinssistä on parhaimmillaan tanssittuna. Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Javier Torresin koreografia on ihastuttanut täysiä katsomoita jo yli 15 vuoden ajan. Upeat puvut ja lavastus luovat väreissä hehkuvan satumaailman, josta nauttii koko yleisö perheen pienimmistä aikuisiin katsojiin. Prinsessa Ruusunen sopiikin hyvin lapsen ihka ensimmäiseksi balettikokemukseksi.
Kaukaisessa kuningaskunnassa hoviväki juhlii prinsessa Auroran syntymää. Kummiksi on kutsuttu rohkeuden haltijatar Volante, ilon haltijatar Grazia sekä rakkauden haltijatar Syrene. Haltijattarien antaessa lahjojaan prinsessalle saliin syöksyy pelon haltijatar Carabosse, joka on unohdettu kutsua juhliin. Raivostunut Carabosse manaa kirouksen: eräänä päivänä Aurora tulee satuttamaan sormensa ruusun piikkiin ja kuolemaan! Syrene kuitenkin antaa vielä oman lahjansa: hänen voimastaan prinsessa ei kuole vaan nukahtaa sadan vuoden uneen ja herää prinssin suudelmaan.
Prinsessa juhlii 16-vuotispäiviään, ja tapaa neljä prinssiä, jotka ovat tulleet kosimaan häntä. Paikalle saapuu myös vanhus, joka ojentaa prinsessalle ruusun. Kauhistunut hoviväki ei ehdi ottaa ruusua prinsessalta ennen kuin tämä satuttaa sormensa ruusun piikkiin. Vanhus paljastuu Carabosseksi, ja prinsessa vaipuu uneen.Sata vuotta myöhemmin prinssi Desiré on kaurismetsässä, jossa kultainen kauris johdattaa hänet Syrenen luo. Syrene kertoo prinssille Aurorasta ja johdattaa hänet linnaan, jossa hän joutuu taistelemaan Carabossea vastaan. Lopulta prinssi pääsee Auroran luo, ja hänen suudelmansa herättää prinsessan ja koko hovin. Auroran ja Desirén häihin saapuu lukuisia vieraita, kuten Punahilkka, Saapasjalkakissa ja Sininen lintu. Rakkaus on saanut vallan koko hovissa.

Esityksen ikäraja on 5 vuotta.

Esityksen kesto 2 h 25 min jossa 30 minuutin väliaika.

Matkan hinta sisältää lipun Prinsessa Ruusunen balettiin ja bussimatkat

Sitovat Matkavaraukset 25.10.2024 mennessä.
                                                                                                               

Matkan hinta

alle 20 vuotias / Opisk. Tanssistudio Minna Kosken tanssiperhee 90€
Alle 20 vuotias ja Opiskelijat 100€
Aikuinen Tanssistudio Minna Kosken tanssiperheet 135€
Aikuiset 145€
Hinta sisälää lipun balettiin ja bussimatkat

Kuljetus (reitti ja aikataulut)

Pysäkki Lähtö Saapuminen
Lauhamon Tallit, Keskikatu 20 Sastamala klo 08:30 -
Vammala Linja-autoasema, Sastamala klo 08:45 -
Nokia, Pirkkalaistien pikavuoro pysäkki, Nokia klo 09:20 -
Tampere, Keskustori, Vanhan kirkon pysäkki, Tampere klo 09:45 -